torstai 31. maaliskuuta 2016

Johtamisen tarve vaihtelee tilanteen ja tehtävän mukaan

31.3.2016

Esimiehen käytössä olevien johtamismenetelmien valinta ja johtamisen tarve yleensäkin riippuu siitä, millaiset edellytykset myyjällä on selviytyä annetuista tehtävistä. Lisäksi esimiehen on otettava huomioon tehtävän onnistuneeseen suorittamiseen vaikuttavat käytännön edellytykset ja toimintaympäristö johtamisessaan. Esimies arvioi aina jokaisen työtehtävän yksilöllisesti.

Työntekijän tavoitteellisuus ja resurssit ovat yhdessä toimintaympäristön kanssa johtamiseen vaikuttavia tekijöitä. Tavoitteellisuus perustuu motivaatiotekijöihin, kuten sisäiseen haluun suorittaa tehtävä, mahdollisuus käyttää taktisesti tehtävää ponnahduslautana haluttuun suuntaa tai menestymisen mahdollisuuteen yleensä. Tehtävän suorittaminen vaatii resursseja, kuten valmiudet osaamisen ja taipumusten myötä, aika, tuki, resurssit ym. käytössä olevat keinot, mahdollisesti aiempaa kokemusta, yhteistyötaitoja ja mahdollisuutta tehtävän suorittamiseen ottaen huomioon muut samanaikaiset ja aikaa vievät tehtävät.

Myyjän tavoitteellisuuteen vaikuttaa tehtävä itsessään ja myyjään itseensä liittyvät tekijät. Tehtävän kiinnostavuus ja itseluottamus tehtävän tekemiseen ovat tehtävään liittyviä tekijöitä. Henkilöön liittyviä tekijöitä ovat puolestaan tarve saada vastuuta, asenne työskentelytapojen sopimiseen, tarve kehittää ja menestyä kyky ymmärtää tehtävä, pyrkimys itsenäisyyteen, asenne työhön yleensä ja tehtävän tunteminen sopivaksi itselleen.

Resursseihin vaikuttavat yleensä valmiudet ja keinot. Valmiuksia ovat osaaminen tai aiempi kokemus tehtävään liittyvältä alueelta sekä työskentelytavat, taipumukset, ongelmanratkaisutaito, kyky oppia ja keksiä uusia ratkaisuja. Työpaikkaan liittyvät keinot ja tarjolla olevat resurssit ovat luonnollisesti aika ja annetut välineet, annettu vastuu ja mahdollisuus toteuttaa tehtävä muista tehtävistä huolimatta sekä valmius pyytää apua esimieheltä tai asiantuntijalta.

Pystyäkseen analysoimaan myyjälle antamansa tehtävän, hänen asenteensa ja käytettävissä olevat resurssit, esimiehen kannattaa harjoittaa tietoisuustaitojaan muiden taitojensa ohella. Omien arvojen ja niistä kumpuavien asenteiden sekä myyjien arvojen ja asenteiden selvittäminen voi olla helpompaa Mielenterveystalon harjoituksen avulla, jonka löydät osoitteesta: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tyokaluja_itsehoito/Documents/Harjoitus_Tärkeät_asiat_ensin.pdf tai https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tyokaluja_itsehoito/Pages/Harjoitusnro4Tarkeatasiatensin.aspx . Tehtävää voi muokata koskemaan vain työasioita sen sijaan, että käy läpi asioita koko elämän kannalta.


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti