tiistai 19. syyskuuta 2017

Kehityskeskustelu

19.9.2017

Jokaisen myyjän henkilökohtaista  kehitystä tarkastellaan kehityskeskustelussa, jonka tavoitteena on lisäksi miettiä pidemmän aikavälin henkilökohtainen strategia myyjän toimintaa varten, keskustella mahdollisesti arkaluonteisista työsuhteeseen liittyvistä asioista sekä selventää pidemmän aikavälin vaatimuksia ja odotuksia. Lyhyen aikavälin odotukset budjetin toteuttamiseen ja tuloksen aikaansaamiseen käsitellään REACT –keskusteluissa viikon, kahden viikon tai kolmen viikon välein.

Kehityskeskusteluissa voidaan käsitellä esimiehen myyjän toimintaan liittyvistä odotuksista esimerkiksi tiimin osana toimimista. Keskustelun aikana voidaan myös selventää myyjään kohdistuneita odotuksia, kuten myyjän oman panoksen ja tilanteen ymmärtäminen sekä myyjän toiminnan lojaalius, sitoutuneisuus ja positiivisuus. Nämä ovat yleensä organisaation työsopimukseen kirjaamattomia ja ääneen lausumattomia työnantajan odotuksia, jotka esimies voi ottaa kehityskeskustelussa esiin varmistaakseen toiminnan samansuuntaisuuden. Myös ääneen lausuttuja vaatimuksia voidaan käsitellä samalla tavoin samansuuntaisuuden varmistamiseksi.

Kehityskeskustelu toteutetaan organisaation jokaisella tasolla ja sen valmistellaan ja sovitaan hyvissä ajoin. Keskustelu voi kestää kahdesta neljään tuntia ja se pidetään osapuolille neutraalissa tilassa, kuten neuvotteluhuoneessa. Keskustelun ilmapiiri pyritään pitämään epävirallisena ja se poikkeaa työpaikan tavanomaisista keskusteluista. Jos keskustelu voidaan pitää toimiston ulkopuolella, myyjä aistii tilanteen poikkeavan normaalista REACT-keskustelusta paremmin. Kaikilla työntekijöillä on oikeus kehityskeskusteluun, joka ei ole itseisarvo, vaan se on lopputulokseltaan rakentava. Epäonnistuneen kehityskeskustelun jälkeen myyjä saattaa pitää sitä vain parina vapaatuntina toimiston ulkopuolella.

Keskustelun aikana voi sopia organisaation tavoitteiden mukaisista myyjälle asetettavista yksilöllisistä työ- ja kehitystavoitteista, toiminta- ja kehityssuunnitelmista tavoitteiden toteuttamiseksi sekä toimintasuunnitelman seurannasta ja seuraavasta tarkistusajankohdasta. Yrityksen tilanne ja toiminta, myyjän työ kuluneen vuoden aikana, myyjän motivaatio, asenne, terveys, ympäristö, pätevyys ja palaute esimiehelle sekä alaisen tulevat tavoitteet ovat kehityskeskusteluissa usein käsiteltyjä pääkohtia.

Jatkamme huomenna tarkemmin kehityskeskustelun vaiheista, mutta tänään voit tehdä jälleen entuudestaan tutun mindfulness-harjoituksen Istumameditaatio: tietoisuus äänistä ja ajatuksista, joka löytyy sivulta 13 osoitteesta: http://www.sosiaalisairaala.fi/koulutusmateriaalia/Mindfulness_harjoituksia_2006.pdf .


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti