tiistai 30. tammikuuta 2018

Roolien haku

31.1.2018

Roolienhakuvaihe on usein koettu vaikeimmaksi ja eniten aikaa vaativaksi ryhmän muodostumisvaiheeksi FIROn näkökulmasta katsottaessa. Pelkästään siirtyminen ryhmään kuulumisen vaiheesta tähän vaiheeseen on voimavaroja vaativa prosessi. Jäsenet joutuvat ottamaan riskejä ja luopumaan mahdollisesti ottamastaan etäisyydestä. Tyypillistä tälle vaiheelle on johtajuuden testaaminen, yhteenkuuluvuuden tunteen rakoilu, aikaisempaan verrattuna erilainen tapa käsitellä konflikteja ja ryhmän jäsenten itseluottamuksen kasvu.

Yhteenkuuluvuuden tunteen rakoillessa ryhmään syntyy erilaisia aliryhmiä, joka vähentää yhteenkuuluvuutta edelleen. Valtataisteluja käydään ja muita yritetään vakuuttaa omalle kannalle. Toisten ryhmän jäsenten piilomotiiveja paljastetaan niin paljon kuin mahdollista. Ryhmässä esiintyy kilpailua yksittäisten jäsenten ja aliryhmien välillä. Palaute annetaan kärkevästi eikä ryhmässä enää viihdytä vaikka siihen haluttaisiinkin kuulua. Tämä kaikki aiheuttaa puolestaan avoimuuden vähentymistä.

Ryhmän esimiehen johtajuutta testataan ja yrityksen johtoa vastaan kapinoidaan. Esimies voidaan ohittaa tai kiertää pyytämällä apua muilta yrityksen työntekijöiltä, esimiehen kollegoilta tai johtajilta. Vaikka ryhmä tarvitsisikin tässä vaiheessa jäsentymistä ja johtajaa, kenenkään ei anneta hoitaa näitä asioita.

Erimielisyydet lisääntyvät ja muuttuvat vakavimmiksi. Niitä yritetään ratakaista kompromisseja tekemällä, sovittelemalla tai jopa ulkopuolisten avustuksella. Kun joku tai jotkut ryhmän jäsenistä toimivat kyseenalaisella tavalla, he yrittävät puolustella niitä hyväksyttävillä selityksillä. Ryhmän jäsenillä on stressiä konfliktien johdosta ja niitä pyritään pakenemaan keskittymällä muuhun toimintaan.  Omaan toimintaan sulkeudutaan ja toisten ryhmän jäsenten vaikutus siihen estetään.

Usein liiankin vahva itseluottamus johtaa siihen, että omaa riippumattomuutta ryhmän hyväksynnästä osoitetaan vahvasti samalla suuriakin riskejä ottaen. Itseluottamusta puhkuvat ryhmän jäsenet osoittavat näin valmiuksiaan ottaa vastaan kaikki seuraukset silläkin uhalla, että heidät suljetaan pois ryhmästä.

Lopuksi ryhmä alkaa siirtyä vähitellen yhteenkuuluvuuden vaiheeseen ja sen jäsenet alkavat olla paremmin selvillä erimielisyyksiä aiheuttavista asioista ja siitä, keiden välille konfliktit useimmiten syntyvät. Tässä vaiheessa ryhmä on oppinut selvittämään tilanteiden syntymisen syyt rehellisellä ja selkeällä kommunikoinnilla ja ratkaisuja haetaan jo innokkaasti omiakin mielipiteitä ja käsityksiä tarkistaen. Ryhmän sisäinen johtajuus ja vastuu jaetaan ottaen huomioon objektiivisesti jäsenten pätevyydet ja ominaisuudet. Tässä siirtymävaiheessa ryhmätunne vahvistuu ja jäsenet löytävät paikkansa.

Tietoisuustaitojaan harjoittanut esimies selviää tällaisista vaiheista paremmin kuin niitä harjoittamaton esimies. Roolienhakuvaiheessa esimiehen on tuettava ja osoitettava operatiivinen johtajuutensa esimerkiksi esiintymällä ryhmän resurssina, parantamalla työntekijöiden motiivia, ja parantamalla niin ryhmän jäsenten välisiä suhteita kuin omaakin suhdettaan ryhmän jäseniin. Tämä onnistuu mm. tietoisen kuuntelun avulla, jota olemmekin jo harjoitelleet erilaisin harjoituksin. Mahdollisia jännityksiä niin ryhmän jäsenten kuin esimiehen ja ryhmän välillä voidaan vähentää rohkaisemalla ryhmän jäseniä toimimaan niitä laukaisevasti. Organisaation tavoitteet tulee ilmaista selvästi ja ryhmän jäsenet sitouttaa niihin alusta saakka hyvässä hengessä. Kehittämällä ryhmän jäsenten valmiuksia valmentamisen avulla ja kannustamalla heitä omatoimisuuteen voit tukea tiimiäsi tässä vaiheessa. Näin voit osoittaa myös halusi ryhmän kehittämiseen aina tarvittaessa. Esimies voi myös rohkaista tiimin jäseniä luonnolliseen vastuunjakoon, välttää tässä vaiheessa kilpailuhenkistä toimintaa ja rohkaista yhteistyötä edellyttävää toimintaa.

Tietoisen kuuntelun seuraava vaihe on tietoinen keskustelu. Tietoisen keskustelun vaiheita ovat kuunteleminen, tarkistaminen (ymmärsinkö oikein, että…) ja tutkaileminen, eli miltä sinusta tuntuu juuri sanotun asian kuuleminen. Tässä vaiheessa voi myös käyttää apuna ennakolta tehtyjä kielteisten tunteiden käsittelyä kehittäviä tietoisuusharjoituksia. Harjoituksen voi tehdä esimerkiksi näin:


  •      Hengitä mutaman kerran syvään keskittyen ilman virtaukseen kehossasi.
  •         Palauta mieleesi jokin ikävä kielteisiä tunteita herättänyt tapahtuma menneisyydestäsi. Pysäytä mielessäsi tunteen aiheuttama reaktio hengittämällä syvään ja rauhallisesti. Pysyttele tässä pysäytetyn tunnereaktion rauhallisessa hetkessä hengitellen puolisen minuuttia.
  •     Koe sitten tuo negatiivinen tunne kehossasi. Tarkkaile kehoasi, kun päästät tunteen taas mieleesi. Tuntuko se hartioissa, niskassa, vatsassa, rintakehässä tai selässä? Koe tuntemukset hyväksyen ja arvostelematta. Yritä kokea tunne vain fyysisenä tapahtumana kehollasi. Älä siis ajattele olevasi esimerkiksi vihainen vaan koe viha kehossasi minuutin ajan.
  •       Pohdi, mistä tunne tulee ja onko sen takana joku historia. Asetu tunteen mahdollisesti aiheuttaneen toisen henkilön asemaan ja mieti miten hän pyrkii sinua suututtavalla toiminnallaan tekemään itsensä onnelliseksi. Tiedämmehän, että jokainen haluaa olla onnellinen ja toimii sen mukaan. Tuo tämä näkökulma tilanteeseesi arvostelematta ja arvioimatta sen oikeellisuutta.
  •    Nyt voit miettiä erilaisia tapoja reagoida tällaiseen tilanteeseen myönteisiä seurauksia tavoitellen. Vaikka et oikeasti reagoisikaan ajattelemallasi myönteisellä tavalla todellisuudessa, voit kuvitella miltä tuntuu vastata tilanteeseen mahdollisimman myönteisesti ja ystävällisesti. Miltä reaktiosi näyttäisi? Käytä tähän noin minuutti.
  •      Lopuksi palataan tähän hetkeen parin minuutin ajaksi maadoittumaan. Palataan hengityksen seuraamiseen ja sen tuntemiseen kehossamme…
  •      Aseta kaikki loput jäljellä olevasta kielteisestä tunteesta käteesi ja purista se nyrkkiin sulkien tunteesi sisään. Avaa sormesi hitaasti ja päästä irti tunteen energiasta kokonaan.
  •      Tuo taas huomio hengitykseesi ja kehoosi vakaimpaan kohtaan ja anna mielesi asettua siihen minuutin ajan.

Tämän harjoituksen voit tehdä myös tiimisi kanssa ennaltaehkäisevänä toimena tai kriisin jo puhjettuakin. Joka tapauksessa tästä on apua sinulle itsellesi huomattavasti ryhmäsi kuohuntaa käsitellessäsi.


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti