Näytetään tekstit, joissa on tunniste talismani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talismani. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Yhteiskäynnit ja kuuntelut

9.4.2018

Muistat varmasti, miten alussa asetimme myyntipuheen onnistuneen myynnin keskiöön sitä tukevien ja ympäröivien koulutusten, myynnin suunnittelun, avainlukujen, palavereiden, yhteiskäyntien tai -puheluiden ja säännöllisten tulos-panos-asenne-osaamiskeskustelujen sekä kehityskeskustelujen kanssa. Nyt käsittelemme näistä myyntipuhetta tukevista alueista yhteiskäyntejä ja –kuunteluita.

Esimies voi lähteä myyjän mukaan yhteiskäynnille tai kuunnella tuplaluureissa puhelimitse tapahtuvaa asiakkaan kontaktointia. Keskustelujen lisäksi yhteiskäyntien tai –kuuntelujen tulisi olla se asia, johon esimies käyttää eniten aikaansa. Perusteluna tällaiselle priorisoinnille on  se, että yhteiskäynnit ja –kuuntelut ovat esimiehelle ainutlaatuisia mahdollisuuksia tukea myyjiään yksilöllisten tarpeiden mukaan kunkin kehitystasolle sopivalla tavalla. Yhteiskäynnit ja –kuuntelut lähentävät valmentavaa esimiestä ja valmennettavana olevaa myyjää sekä parantavat heidän välistään vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta.

Yhteiskäynnit ja –kuuntelut luovat esimiehelle mahdollisuuden antaa palautetta myyntipuheen tehokkuudesta ja myyjälle mahdollisuuden saada palautetta heti myyntipuheen jälkeen. Yhteiskäyntejä ja –kuunteluita voi tehdä myös kollegan kanssa, joka voi keskittyä myyntipuheen analysointiin sen sijaan, että  keskittyisi myymään itse. Niin kollegan kuin esimiehenkin kanssa on helpompi tunnistaa omat kehitysalueet, joille muuten on sokea. Kehitysalueet tunnistamalla voidaan varmistaa oman myyntipuheen positiivinen kehitys. Kun kehitysalueet on käytännössä tunnistettu, esimiehen on helpompi asettaa realistiset tavoitteet yhdessä myyjän kanssa REACT-keskusteluissa liittämällä tavoitteet osaamista kehittäviin yhdessä sovittaviin toimenpiteisiin. Yhteiskuuntelut ja –käynnit ovat myös erinomainen mahdollisuus esimiehelle opastaa ja kertoa miten hänen kannattaa toimia. Erityisesti tilaisuutta kannattaa käyttää onnistumisten huomioimiseen ja keskittyä vain yhteen kehitettävään asiaan kerrallaan.

Pystyäksesi analysoimaan kuulemasi myyntikeskustelut paremmin tarvitset kykyä kuunnella omia ajatuksiasi. Sen jälkeen osaat paremmin ymmärtää myös mitä myyjäsi mahdollisesti ajattelee eli käytät mentalisaatiokykyäsi tehokkaammin. Tänään voit tehdä näitä taitoja kehittääksesi jälleen entuudestaan tutun mindfulness-harjoituksen Tietoinen istuminen (Harjoitus 7): https://harrietvaananen.wixsite.com/trainetta/harjoitukset . Lisäksi kannattaa harjoitella aiempien ohjeiden mukaan myös tietoista kuuntelua.

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

torstai 15. maaliskuuta 2018

Kehityskeskustelu

15.3.2018

Jokaisen myyjän henkilökohtaista  kehitystä tarkastellaan kehityskeskustelussa, jonka tavoitteena on lisäksi miettiä pidemmän aikavälin henkilökohtainen strategia myyjän toimintaa varten, keskustella mahdollisesti arkaluonteisista työsuhteeseen liittyvistä asioista sekä selventää pidemmän aikavälin vaatimuksia ja odotuksia. Lyhyen aikavälin odotukset budjetin toteuttamiseen ja tuloksen aikaansaamiseen käsitellään REACT –keskusteluissa viikon, kahden viikon tai kolmen viikon välein.

Kehityskeskusteluissa voidaan käsitellä esimiehen myyjän toimintaan liittyvistä odotuksista esimerkiksi tiimin osana toimimista. Keskustelun aikana voidaan myös selventää myyjään kohdistuneita odotuksia, kuten myyjän oman panoksen ja tilanteen ymmärtäminen sekä myyjän toiminnan lojaalius, sitoutuneisuus ja positiivisuus. Nämä ovat yleensä organisaation työsopimukseen kirjaamattomia ja ääneen lausumattomia työnantajan odotuksia, jotka esimies voi ottaa kehityskeskustelussa esiin varmistaakseen toiminnan samansuuntaisuuden. Myös ääneen lausuttuja vaatimuksia voidaan käsitellä samalla tavoin samansuuntaisuuden varmistamiseksi.

Kehityskeskustelu toteutetaan organisaation jokaisella tasolla ja sen valmistellaan ja sovitaan hyvissä ajoin. Keskustelu voi kestää kahdesta neljään tuntia ja se pidetään osapuolille neutraalissa tilassa, kuten neuvotteluhuoneessa. Keskustelun ilmapiiri pyritään pitämään epävirallisena ja se poikkeaa työpaikan tavanomaisista keskusteluista. Jos keskustelu voidaan pitää toimiston ulkopuolella, myyjä aistii tilanteen poikkeavan normaalista REACT-keskustelusta paremmin. Kaikilla työntekijöillä on oikeus kehityskeskusteluun, joka ei ole itseisarvo, vaan se on lopputulokseltaan rakentava. Epäonnistuneen kehityskeskustelun jälkeen myyjä saattaa pitää sitä vain parina vapaatuntina toimiston ulkopuolella.

Keskustelun aikana voi sopia organisaation tavoitteiden mukaisista myyjälle asetettavista yksilöllisistä työ- ja kehitystavoitteista, toiminta- ja kehityssuunnitelmista tavoitteiden toteuttamiseksi sekä toimintasuunnitelman seurannasta ja seuraavasta tarkistusajankohdasta. Yrityksen tilanne ja toiminta, myyjän työ kuluneen vuoden aikana, myyjän motivaatio, asenne, terveys, ympäristö, pätevyys ja palaute esimiehelle sekä alaisen tulevat tavoitteet ovat kehityskeskusteluissa usein käsiteltyjä pääkohtia.

Jatkamme huomenna tarkemmin kehityskeskustelun vaiheista, mutta tänään voit tehdä jälleen entuudestaan tutun mindfulness-harjoituksen: Tietoinen istuminen (harjoitus 7) osoitteesta: https://harrietvaananen.wixsite.com/trainetta/harjoitukset .

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Myyjien ja muiden työntekijöiden tason ja tilanteen selvittäminen

5.3.2018

Myyjien ja muiden työntekijöiden tilanne resurssien ja tavoitteellisuuden suhteen saattaa vaihdella tehtävän mukaan. Esimies voi miettiä ensin onko myyjä
-osaava, muttei motivoitunut (tarvitsee kannustusta, suoraa puhetta, ei kerro tarpeistaan)
-motivoitunut uusi työntekijä (tarvitsee tunnustusta sitoutuakseen, selkeät määritelmät hyvin tehdylle työlle, tietoa tehtävästä ja toiminnasta myös yleensä ääneen lausumattomista normeista ja pelisäännöistä, ohjeet ja kokemusta)
-pätevä, muttei tavoitteellinen (tarvitsee vahvistusta taidolleen, tukea, haasteita, kuuntelijaa ja oivalluttamista)
-innokas ja jonkun verran kokenut (tarvitsee ”oven avaajaa”, ideoiden testaajaa, omien kehitysalueiden harjoittamista ja onnistumisen vahvistamista)  vai
-omistautunut asiantuntija (tarvitsee positiivista vahvistusta, haasteita, kiinnostavuutta, sitoutumista, nopeaa ongelman ratkaisua eikä häntä saa pitää itsestään selvänä)

Johtamisen lähtökohtana on aina yksilöllinen työtehtävä, jonka on oltava tiedossa ennen ennusteen tekemistä. Johtamistyyli valitaan resurssien ja tavoitteellisuuden selvittämisen jälkeen. Tavoitteellisuus kertoo myyjän kiinnostuksesta, itseluottamuksesta, asenteesta ja motivaatiosta, kun taas puolestaan resurssit sisältävät myyjän osaamisen, taipumukset, käytettävissä olevan ajan ja tarvittavat työvälineet.

Valmennuksessa kannattaa muistaa, että oma käsitys asioista saattaa poiketa huomattavastikin myyjän käsityksestä. Tästä syystä joissakin tilanteissa kannattaa kysyä myyjän omaa arviota ennen keskusteluja ja näin päästä vertailemaan käsityksiä. Lähtökohtana käsitysten poiketessa on aina myyjän käsitys asiasta, mikäli hän on sen oikeaksi todistanut. Se on myyjän lähtötaso. Budjetoitaessa kannattaa pyrkiä antamaan myyjistä mahdollisimman realistinen kuva, koska esimies erehtyy usein antamaan joko liian positiivisen tai liian negatiivisen kuvan. Aiemmat johtamistilanteet ja tyylit saattavat vaikuttaa esimiehen mielipiteisiin vääristävästi, joten ne kannattaa sulkea pois mielestä ja keskittyä vain nykyhetkeen. Tässä erityisesti tietoisuustaidot ja niiden myötä nykyhetkeen keskittymisen taito voivat olla avuksi. Tähän tilanteeseen sopii Yhteysessä ääniin -harjoitus (8) osoitteesta: https://harrietvaananen.wixsite.com/trainetta/harjoitukset.

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

tiistai 6. helmikuuta 2018

Minä -viestintä valmentajan työkalupakissa

6.2.2018

Palautteenannossa kannattaa käyttää erilaisia tekniikoita hyvän lopputuloksen saamiseksi. Yksi tällainen tekniikka on minä-viestintä. Minäviestinnän arvostettu asiantuntija on Thomas Gordon (1918-2002). Häntä pidetään uudenajan rakentavien vuorovaikutusmallien ja konfliktinratkaisumallien pioneerina. Voit lukea hänestä lisää osoitteesta: http://nvcopettajille.blogspot.fi/p/verratt.html . Hänen mukaansa minä-viestintä sisältää havainnon tapahtuneesta ja havainnoijan tunnetilasta sen sijaan, että käytettäisiin sinä-viestintää, joka on aina jollain tavoin syyttelevää. Gordonin mukaan minä-viestintä on kolmiosainen. Alussa on asiaselostus, joka ei syyttele arvostele tai arvioi. Toinen osa ilmaisee havaitun toiminnan konkreettisen vaikutuksen ja kolmas osa kuvaa niitä tunteita, joita esimerkiksi esimiehellä on tiiminsä jäsenen toiminnasta johtuen. Tällaisella minä-viestinnällä voidaan vahvistaa myyjän omia tuntemuksia ja kokemuksia. Se on voimakasta suoraa viestintää, jonka avulla voi paneutua muutettaviin toimintamalleihin selvittämällä ja perustelemalla ne sekä pohtimalla muutoksen toteuttamisen tapaa.

Minä-viestintää kannattaa käyttää positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi konfliktien selvittämisen lisäksi myös silloin, kun valmennusmenetelmät eivät muuten ole tuottaneet tulosta myyjän osaamispuutteiden tai itseluottamuksen puutteen vuoksi. Esimies voi esittää positiivisia viestejä minä-viestintää käyttäen vahvistaakseen esimerkiksi myyjän itseluottamusta. Tähän samaan pyrimme pääsemään mielikuvaharjoitteiden avulla. Myyjän itsetuntemusta ja hyviä kokemuksia pitää vahvistaa hyvän tuloksen takaamiseksi. Se voidaan tehdä esimerkiksi seuraavan vuoriharjoituksen avulla.

Suggestiivinen rentoutuminen-harjoituksen avulla voit vaipua itsesuggestiiviseen transsitilaan, jossa olet saanut siihen harjoitusta. Jos et ole ollut aiemmin hypnoositiloissa, voit käyttää tätä harjoitusta rentoutumismenetelmänä aivan samoin kuin joskus aikoinaan liikuntatunnin päätteeksi olet mahdollisesti tehnyt. Tämän harjoituksen luomassa psyykkisessä tilassa, joka saadaan aikaan itsesuggestioilla, olet itsesuggestiivisessa muuntuneessa tajunnan tilassa. Tällaisessa tilassa itsesuggestioiden käsittely onnistuu parhaiten. Voit lukea harjoituksen tiimillesi tai äänittää harjoituksen puhelimeesi ja käyttää sitä aina tarvittaessa ja tilanteen salliessa.

Aloita harjoitus istuen tai maaten mukavassa asennossa ja sulje silmäsi.
Vaivun syvään ja miellyttävään rentoutumisen tilaan samalla, kun lasken yhdestä kahteenkymmeneen. Rentoutan itseni.
1. Keskitän ajatukseni oikeaan jalkaani. Jalkateräni ja varpaani rentoutuvat ja tuntuvat raukeilta ja painavilta.
2.-3. Raukeus ja painava tunne etenee jalkapohjiin, nilkkoihin, pohje- ja reisilihaksiin. Lihakset tuntuvat lämpimiltä ja rennoilta. Annan jalan lihasten tulla yhä painavammiksi ja rennommiksi. Ajatellessani numeroita 2 ja 3 pystyn vaipumaan rauhalliseen ja miellyttävään lepotilaan.
4.-5. Ajattelen seuraavaksi vasenta jalkaani. Annan sen rentoutua samalla tavalla. Jalkateräni, varpaani, jalkapohjani, nilkkani, pohje- ja reisilihakseni rentoutuvat ja tuntuvat miellyttävän rennoilta.
6.-7. Ajattelen nyt molempia jalkojani yhtä aikaa samalla, kun ajattelen numeroita 6 ja 7. Jalkani ovat hyvin velttoina ja hyvin rentoutuneet.
8. Koko kehoni rentoutuu ja lihakseni vaipuvat lepotilaan.
9. Samalla, kun ajattelen numeroa yhdeksän, kiinnitän ajatukseni oikeaan käteeni. Sen sormiin, ranteeseen, käsivarteen ja olkavarteen, jotka rentoutuvat hyvin rennoiksi, painaviksi ja veltoiksi.
10. Ajattelen seuraavaksi vasenta kättäni, sormia, rannetta, käsivartta ja olkavartta, jotka rentoutuvat hyvin painaviksi ja rennoiksi.
11.-12. Rentoutan seuraavaksi vatsalihakseni ja annan kaikkien jännitysten laueta vatsan ja pallean alueelta. Samalla hengitykseni on helppoa ja kevyttä.
13. Hengitän syvään sisään ja ulos, sisään ja ulos, sisään ja ulos. Jokaisen uloshengityksen aikana vajoan yhä syvemmälle miellyttävään lepotilaan.
14. Rentoutan myös selkäni. Miellyttävä lämpö ja rentous leviävät ristiselkääni ja selän alaosaan…ja selän yläosaan. Tunnen kuinka selkäni rentoutuu. Painon ja velttouden tunne kasvaa koko kehossani.
15. Koko kehoni tuntuu painavammalta ja veltommalta alustaa ja selkänojaa vasten.
16. Rentoutan olkapääni oikealta ja vasemmalta puoleltani. Kaikki lihasjännitykset laukeavat ensin oikealta ja sitten vasemmalta puoleltani koko hartian alueelta.
17. Lämmön ja rentoutumisen tunne laukaisee kaikki mahdolliset hartiani jännitykset.
18. Rentous ja lämmön tunne laajenevat niskan kautta koko pään alueelle ja kasvoihin.
19. Otsa, posket ja leuan lihakset rentoutuvat. Annan itselleni luvan vaipua miellyttävään ja hyvin rentoon tilaan. Koko kehoni on rentoutunut ja raukea.
20. Voin vaipua yhä syvempään tilaan. Mielenikin rentoutuu, rauhoittuu ja seestyy.

Olen nyt nautinnollisessa ja syvässä rentouden tilassa ja oloni on levollinen. Kehoni tuntuu miellyttävän painavalta ja tämä rentoutunut levollinen tunne valtaa minut kokonaan ja auttaa minua keskittymään seuraaviin itsesuggestioihin, joita annan omalle alitajunnalleni.

Tähän voit luoda omat menestyksen suggestiosi tai käyttää seuraavaa tekstiä:
Käytän mielikuvitustani ja kuvittelen herääväni kauniiseen ja hyvään päivään. Aurinko paistaa ja valo tekee minut iloiseksi ja pirteäksi. Onnistumisen tunne siivittää jokaista pienintäkin tekoani. Kaikki, mitä teen tänään, onnistuu. Olen nousemassa vuorelle ja tiedän huipulle nousemisen olevan etenemistä elämäni tavoitteeseen. Kiipeäminen on etenemistä elämässäni tavoitettani kohti. Huipulle pääsy on omaan elämäni tavoitteeseen pääsyä. Saavutan tavoitteeni huipulle päästyäni. Olen luottavainen ja varma matkaan lähtiessäni. Näen matkallani esteitä, jotka tulevat muualta, toisilta ihmisiltä ja itseltäni. Ne symboloivat esteitä elämässäni ja itsessäni. Vuorelle nouseminen kuvaa onnistunutta matkaani ja todellisen tavoitteeni saavuttamista. Voin raivata sivuun näkemäni esteet. Osa esteistä on helppo poistaa tieltäni. Jotkut esteet pystyn nimeämäänkin. Ne estävät ominaisuuksillaan minua saavuttamasta tavoitteitani. Kun nyt näin tiedostan ja nimeän esteeni, minun on helppo siirtää ne sivuun yksi kerrallaan ja päästä etenemään huippua kohti. Näen itseni siirtämässä nimeämiäni ja nimettömiä esteitä. Vaikka en tunne kaikkia esteitäni tietoisesti, alitajuntani tuntee ne ja voin siirtää nekin esteet pois tieltäni. Tiedän, ettei mikään voi estää minua kiipeämästä ja saavuttamasta tavoitettani, huippua. Tämä päivä on mahdollisuuksien päivä. Näen itseni työskentelemässä tavoitteeni eteen. Poistan vielä viimeisetkin esteet ja etenen korkealle kohti huippua. Olen huipulla! Olen saavuttanut tavoitteeni, onneksi olkoon! Tunnen miten hyvältä tavoitteen saavuttaminen tuntuu ja tiedän miten käyttää matkalla oppimiani taitoja tulevien huippujen valloittamiseen. Tunnen olevani tyytyväinen itseeni ja saavutukseeni. Nautin olostani ja minun on helppo olla ystävällinen ja iloinen muiden ihmisten seurassa. On mukavaa, kun minua tullaan onnittelemaan saavutuksestani. Samalla tavoin voin saavuttaa todellisen tavoitteeni ja tuntea miltä tavoitteen saavuttaminen tuntuu. Minulla on positiivinen ja energinen olotila ja voittajan asenne. Näen itseni innostuneena, keskittyneenä ja toiveikkaana. Periksi antamattomasti etenen tavoitteeseeni ja tiedän voivani ylittää esteeni tai raivata ne tieltäni. Tiedän mikä on ensisijainen tavoitteeni tällä hetkellä elämässäni ja ryhdyn tarvittaviin toimiin ja raivauksiin sen saavuttaakseni. Minuun virtaa uutta raikasta ja vahvaa energiaa. Jatkan luottavaisin mielin tavoitettani kohti. Tiedän nyt sen menestyksen tunteen, joka seuraa tavoitteeni saavuttamista. Tiedän mitä mahdollisuuksia minulle aukeaa tavoitteeni saavuttamisen jälkeen ja millaista menestystä minulle on sen jälkeen tulossa. Voin iloita menestyksestäni yhdessä ystävieni kanssa ja tiedän että tämä tavoitteen saavuttaminen on minulle hyödyllinen tapahtuma. Voin nyt ajatella itseni vuoren huipulle, sen korkeimmalle kohdalle ja tunnustaa itselleni olevani menestynyt henkilö. Koen itseni uudistuvaksi ja energiseksi. Olen iloinen ja onnellinen. Ajattelen nyt oikean tavoitteen toteutumista elämässäni. Minä ansaitsen tulla menestyneeksi tässä tehtävässä. Osaan käyttää älyäni tehokkaasti, olen terve ja voimakas. Koen miltä tuntuu kulkea lähitulevaisuudessa määrätietoisesti tavoitettani kohti. Minulla on vuorelle nousijan asenne.

Lasken numerot 20-1 takaperin ja tulen täysin pirteäksi takaisin normaaliin valvetilaani ja kaikki toimintoni tulevat normaaleiksi. 20, 19, 18, 17, 16, kehoni alkaa tuntua kevyemmältä ja virkeämmältä, 15, 14, 13, 12, 11, hengitykseni kevenee ja oloni piristyy, 10, 9, 8, 7, 6, olen valmis liikuttelemaan vähitellen kehoni lihaksia, 5, 4, 3, 2, 1 olen täysin hereillä ja avaan silmäni. Oloni on pirteä ja virkeä. Olen valmis toimimaan ja tekemään työni. Tiedän pystyväni keskittymään hyvin tehtäviini ja minulla on miellyttävä onnistumisen tunne. Odotan onnistumisia.

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

maanantai 5. helmikuuta 2018

Valmentajan palaute

5.2.2018

Myyntivalmentajan ja esimiehen palautteen tarkoitus on auttaa tiimin myyjiä toimimaan paremmin ja menestyksekkäämmin työssään. Tehokas tiimityöskentely edellyttää toimivia yksilöiden välisiä suhteita. Niin negatiivisen kuin positiivisenkin palautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoa kannattaa kehittää aivan samoin kuin siihen liittyvää suoraa ja avointa kommunikointiakin. Esimies voi kertoa avoimesti, miltä hänestä tuntuu ja miten hän toimii erilaisissa tilanteissa. Sen seurauksena myyntitiimin jäsentenkin on helpompi olla avoimia. Tällainen avoin kommunikaatio parantaa luottamusta esimiehen ja myyntitiimin välillä.

Kaikkiin myyntipuhetta tukeviin osiin kuten, koulutuksiin, myynnin suunnitteluun, avainlukuihin, palavereihin, yhteiskäynteihin tai -puheluihin ja säännöllisiin tulos-panos-asenne-osaamiskeskusteluihin sekä kehityskeskusteluihin myyjien ja esimiesten välillä liittyy myös palautteen anto. Palautteen antamisella pyritään joko muuttamaan myyjän toimintatapaa tai vahvistamaan ja ylläpitämään sitä, jotta myyjä voisi kehittyä työssään oikeaan ja haluttuun suuntaan.

Palautteen antamiseen löytyy erilaisia tekniikoita, joita käsittelemme hieman myöhemmin. Tässä on kuitenkin joitakin palautteen antamisen yhteydessä muistettavia seikkoja. Myyntitiimiään valmentavan esimiehen kannattaa muistaa varmistua tiiminsä jäsenten vastaanottavasta mielentilasta ennen palautteen antoa. Palaute kannattaa kohdistaa kiertelemättä suoraan henkilöön minä ja sinä sanoja käyttäen. Muiden mielipiteistä ei kannata puhua, vaan on tärkeää kuvailla itse havaitsemasi toiminta ja sen seuraukset sinulle itsellesi esimiehenä ja valmentajana. Hyvä palaute keskittyy tärkeisiin alueisiin, on tarkkaa eikä siinä ole yleisiä väittämiä. Hyvä palaute kohdistetaan sellaiseen toimintaan, jota myyjä pystyy itsessään muuttamaan.

Itse koin kerran saavani suuren lahjan negatiivista palautetta ja korjausehdotuksia saatuani. Palautteen antaja oli varmasti taidokkain, jonka olen eläessäni kohdannut. Vaikka olosuhteista johtuen sain kerralla palautetta enemmän kuin pystyin siinä hetkessä sisäistämään ja tunnelukkoni esti viestin täydellisen sisäistämisen, olen iloinen saamastani rehellisestä ja avoimesta viestinnästä sekä täsmällisistä neuvoista, jotka onneksi kirjasin ylös myöhempää käsittelyä varten. Asian reflektointi vei viikkoja ja mieleen painunut palaute toimii edelleen hyvänä ohjenuorana toiminnassani. Koin tämän saamani palautteen hyvin valmistelluksi ja palautteen antajan päteväksi. Myös myyntityössä palautteen antaminen kannattaa valmistella ja omaa palautteenantokykyään voi kehittää, vaikka negatiivisen palautteen antaminen voikin olla yhtä vaikeaa kuin sen vastaanottaminen.

Palautteen antajan kannattaa olla palautetta antaessaan mahdollisimman neutraalissa tunnetilassa ja välttää syyttelemistä. Tässä mindfulness- ja mielikuvaharjoitteet voivat olla vahvasti tukemassa. Oikein annettu palaute auttaa myyjää kehittämään vahvuuksiaan ja muuttamaan kehittymistä estäviä toimintatapojaan paremmiksi. Kehitettäviä asioita kannattaa ottaa esille mahdollisimman vähän, mielellään vain yksi kerrallaan. Valmentava esimies yksinkertaisesti kuvailee suhtautumistaan muiden toimintaan ja vastaanottaja päättää palautteen käyttämisestä ja siitä, miten hän sitä käyttää.

Palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta on hyvä artikkeli osoitteessa: http://www.hyvejohtajuus.fi/7839/palautteen-antamisen-ja-vastaanottamisen-opas/ .
Valmistautumisohjeita palautteenantotilaisuuteen löydät osoitteesta:

Palautteen antajan on hyvä olla tietoinen omista tunnetiloistaan ja pyrkiä antamaan korjaava palaute positiivisessa hengessä. Siitä johtuen teemme tänään kehoharjoituksen, jonka löydät sivulta: https://harrietvaananen.wixsite.com/trainetta äänite 20. Kehon skannaaminen.
Harjoitusta ennen voit tehdä tunteiden paikallistamisen kehossasi seuraavan sivun avulla:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tyokaluja_itsehoito/Documents/Harjoitus_Tunteet_ja_keho.pdf . Mielenterveystalo.fi sivuilta voit hakea apua myös alaisillesi mm. alkoholiongelmaan, muutosvalmiuteen tai ajankäytön hallintaan. Harjoituksia löytyy esimerkiksi sivulta: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tyokaluja_itsehoito/Pages/harjoitukset.aspx .

Palautteen antaja tekee usein virheitä siinä missä palautteen saajakin ja palautteen annossa voi kehittyä aivan niin kuin muissakin taidoissa. Palaute voi olla riittävän hyvää mahdollisista palautteen antajan tekemistä virheistä huolimatta ja joskus on pakkokin herättää palautteensaajan tunteita opeteltavan asian mieleen painamiseksi. Omien tunteiden hallinta ja palautteensaajan kunnioittaminen palautteenantotilanteessa kannattaa kuitenkin opetella ensimmäisenä. Myös myyjien pitää voida antaa palautetta esimiehelleen ja toisilleen. Palautteen antamiseen voi kannustaa ja sitä voi harjoitella tiimin kanssa. Mitä tavallisempaa palautteen antaminen ja saaminen on, sitä mutkattomampaa ja helpompaa se on koko tiimille.

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

torstai 11. tammikuuta 2018

Esimies ja kouluttaja psykologisena valmentajana

111.1.2018

Dosentti Niilo Konttisen mukaan henkinen valmennus on osa huippu-urheilua ja mielestäni sen tulisi olla kiinteä ja tiedostettu osa myös huippumyyjillä tai sellaiseksi pyrkivillä. Niin urheilussa kuin myynnissäkin psykologiaa on pidetty ”höpöhöpönä” ja siihen turvautumista heikkouden merkkinä. Myyjät ja heidän esimiehensä ajattelevat usein tietävänsä mitä tekevät eivätkä halua ketään ”sotkemaan” toimintaansa. Ulkopuolinen mielikuva- ja mindfulnessvalmentaja voi kuitenkin vahvistaa myyjien ja esimiehen suhdetta sen sijaan, että kuvitellaan jonkun tulevan valmennussuhteen väliin. Ulkopuolinen valmentaja voi auttaa esimiestä ottamaan myyjät huomioon psykofyysisinä kokonaisuuksina ja tukea esimiestä hänen opetellessaan käyttämään mielikuvaharjoittelua ja minfulness-harjoituksia osana tiiminsä valmentamista. Myynnin onnistuminen on kiinni myyjän kyvystä suunnata mieli ja keho suoritukseen eli myyntiprosessin läpivientiin asiakkaaseen ja hänen tilanteeseensa keskittyen. Mielikuvaharjoittelu auttaa myyjää keskittymään oikeanlaisiin menetelmiin myyntiprosessia läpi viedessään ja mindfulness-harjoittelu auttaa keskittymään kuluvaan tilanteeseen intensiivisesti ja samalla rennosti hyväksyen. Näin saadaan aikaan myyjälle optimaalinen suoritus myyntitilanteessa.

Urheilijoista kirjoitetaan, kuinka heidän kanttinsa petti jossain kilpailuissa tai kestääkö jonkun pää kilpailupainetta ja kuinka maailmanmestaruus karisti paineet jonkun harteilta. Myyjillä kantti pettää puolestaan vastaväitteiden tullessa tai pää ei kestä suhteessa kilpailijoihin tai kollegoihin jatkuvan tulostaulun alla elämisen vuoksi. Samalla logiikalla paino tippuu myyjän harteilta pitkäksi aikaa, kun hän onnistuu tekemään huippukaupan. Kilpailu- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Jyväskylässä tutkijana toimiva Dosentti Niilo Konttinen sanoo valmentautumisen ja urheilusuorituksen koostuvan taidoista, fysiikasta ja psyykestä. Samalla tavoin myyjän valmentautuminen ja myyntisuoritukset koostuvat myyntitaidoista (myyntikoulutukset->myyntiprosessin osaaminen), fysiikasta (kehon kieli) ja psyykestä (mielikuvaharjoittelu ja mindfulness-taidot) urheiluun verrattuna hieman eritavalla painottaen.

Oivalluttaminen (sokraattinen metodi) on erinomainen esimiehen työkalu. Kyselemällä myyjiltä myyntiin liittyviä kysymyksiä, heidät saadaan oivaltamaan kehitystarpeensa ja oppimaan uusia asioita. Henkinen valmentaja voi myös oivalluttaa myyjiä uraansa liittyvissä asioissa ja auttaa myyjää joko ymmärtämään asenteensa, kehittämään sitä ja löytämään oman todellisen motivaation tuloksekkaan myyntityön tekemiseen tai hakeutumaan kokonaan toisiin tehtäviin. Molemmissa tapauksissa esimies onnistuu tulosvastuullisessa työssään. Myyjän motivaation löydyttyä päästään parempiin tuloksiin ja motivaation suuntautuessa täysin muihin asioihin myyjä ikään kuin vapauttaa irtisanoutumalla paikkansa toiselle motivoituneemmalle työntekijälle. Ensisijaisesti myyntityöhön hakeutuneisiin tiimin jäseniin suhtaudutaan kuitenkin potentiaalisina huippumyyjinä. Lähtökohtana myyntityössä onnistumiselle on myyjän avoin mieli ja halu tulla paremmaksi myyjäksi.

Dosentti Niilo Konttinen mainitsee henkisessä valmennuksessa toistuvat asiat, jotka toteutuvat myös myyntityössä. Alkuarviointi tapahtuu usein ensimmäisen kerran työhaastattelujen yhteydessä ja myöhemmin koulutusten yhteydessä, kun tehdään psykologisia testejä, kyselyjä ja käydään keskusteluja. Seuraavaksi niin urheilussa kuin myynnissäkin keskitytään kehityskeskusteluihin ja selvitetään yhteistyön tavoitteet mahdollisuudet ja uhat kartoittaen. Säännöllisten keskustelujen merkitys korostuu ja niiden avulla selvitetään myös kriisitilanteet taidokkaasti. Lopuksi tehdään väliarvionti tai loppuarviointi tilanteesta riippuen.

Emme useinkaan pysty ennustamaan kenestä tulee todellinen huippumyyjä, mutta voimme nähdä kuinka valmiita myyjät ovat kohtaamaan asiakkaitaan. Kun myyjä pystyy täydellisesti keskittymään asiakkaaseen ja hänen tilanteeseensa myyntiprosessissaan, se näkyy ulospäin luottamustaherättävänä varmuutena ja  onnistumisten odottamisena. Emme tavoittele ajatuksetonta tilaa vaan käsillä olevaan hetkeen ja asiakkaaseen keskittynyttä mieltä, jolla päästään parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. Tavoitelluin tila on myyntiprosessin tuleminen automaattisesti, kuin itsestään, selkäytimestä niin ettei myyjän tietoinen mieli hidasta tai huononna suoritusta. Huippusuoritus on monimuotoinen prosessi ja flow-tilaan pääseminen vaatii vahvaa visualisointia ja erinomaista mielenhallintaa. Kyky ”nähdä” myyntikohtaaminen ennakolta ja kyky tyhjentää mieli muista kuin asiakkaaseen ja myyntiin liittyvistä asioista saa aikaan toivottuja tuloksia.

Huippu-urheilussa onnistunut liikesarja vaatii tuhansia toistoja. Myös onnistunut myyntiprosessi edellyttää harjoittelua ja lukemattomia toistoja. Myyntiprosessi jaetaan opeteltaessa niin mielessä kuin käytännössäkin osiin, jotka kootaan lopulta eheäksi kokonaisuudeksi. Tällä menetelmällä myyntiprosessi saadaan toimimaan automaatioasteella mahdollisimman yksinkertaisesti myös paineisessa myyntitilanteessa.

Tunteiden hyväksikäyttö motivoivina tekijöinä valmennuksessa on mahdollista. Olemme kaikki hyvin erilaisia yksilöitä. Osa saa itsestään parhaan irti vihaisena kun toiset taas lamaantuvat vastaavassa mielentilassa. Jotkut puolestaan motivoituvat ilon ja positiivisen ajattelun avulla ja toiset taas tylsistyvät, laiskistuvat ja lamaantuvat.  Tunteiden käyttö onnistumisten aikaansaamiseksi edellyttää esimieheltä ja valmentajalta kuitenkin syvää ymmärrystä ja myyjien perusteellista tuntemista. Vaikuttaa siltä, että monet myynnin esimiehet kuvittelevat moittimisen, haukkumisen ja myyjien henkisen piiskaamisen tuovan parhaita tuloksia. Se voikin toimia pienelle osalle myyntitiimistä ajoittain, mutta todennäköisempää on saada tiimistä paras irti kohtelemalla myyjiä samalla arvostuksella ja yksilöllisellä kohtelulla kuin odotat heidän kohtelevan asiakkaitaan. Voit yllättyä siitä miten moni myyjä onnistuu paremmin iloisena, tyytyväisenä ja positiivista ajattelua viljelevässä työympäristössä. Positiivisesta tunteesta lähtevä toiminta tuo yleensä kestävämpiä tuloksia ja paineita voi lisätä ilman vihan tai epätoivon tunteiden herättämistä asettamalla myyjälle onnistumismahdollisuuksien rajoilla olevia tavoitteita yhdessä hänen kanssaan.

Miten hengität nyt? Harjoitus: 17. Minuutin mindfulness-harjoitus kiireiselle myyjälle osoitteesta: https://harrietvaananen.wixsite.com/trainetta .

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

maanantai 8. tammikuuta 2018

Analyyttinen ja holistinen myyjä

8.1.2018

Sen lisäksi, että esimiehen ja kouluttajan kannattaa ottaa huomioon myyjien erilaiset opiskelutekniikat ja parhaat oppimistilanteet sekä oppimistyylit (visuaalinen= näkemällä, auditiivinen= kuulemalla, kinesteettinen= liikkeen ja tekemisen avulla, taktillinen= käsin tekemisen ja koskettamisen avulla), kannattaa huomioida onko myyjä holistinen vai analyyttinen oppija ja työntekijä.

Analyyttinen myyjä etenee mielellään yksityiskohdista kokonaisuuksiin, kun holistinen myyjä etenee puolestaan kokonaisuuksista yksityiskohtiin. Tästä syystä kouluttajan ja esimiehen kannattaa ottaa huomioon opeteltavan asian esittelyssä selkeä jako ja esitellä opetettava asia ensin käsite- tai otsikkotasolla ja antaen siitä seuraavaksi lyhyen kuvauksen esittelemällä periaatteet, eri vaiheiden pääkohdat ja tekijät sekä lopuksi yksityiskohdat kuten esimerkiksi lehtiartikkeleissa. Näin sekä analyyttinen, että holistinen oppija saa koulutustilanteesta parhaalla tavalla tarvitsemansa tiedon.

Yksityiskohtiin keskittyvä analyyttinen myyjä haluaa tietää yksityiskohtaisesti käsiteltävän asian osat ja hän etenee yksityiskohdista kokonaisuuteen. Analyyttinen myyjä tekee yleensä yhden asian kerrallaan loppuun asti. Tarkkana ihmisenä hän ei pidä epämääräisistä kysymyksistä ja tarvitsee tietoja ja faktoja päätöksen tekoon.

Kokonaisuuksien kautta oppiva holistinen myyjä haluaa tietää ensin asiakokonaisuuden ja kurssin rungon, jotta ymmärtää mihin opeteltava asia liittyy. Lisäksi holistinen myyjä haluaa tietää mitä hyötyä opeteltavasta asiasta on eli kuinka tärkeä se on hänen onnistumiselleen. Holistinen myyjä lukee tekstistä pääasiat ja liittää ne henkilökohtaisiin kokemuksiin. Holistinen myyjä tekee tunnepitoisia päätöksiä ja hän voi tehdä useita asioita yhtä aikaa edeten aina kokonaisuudesta yksityiskohtiin.

Päivän harjoituksena voit tehdä Tietoisen syvähengityksen harjoituksen: http://www.joustavamieli.com/2012/05/uusi-tietoisuustaitoharjoitus-julkaistu.html .

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

perjantai 5. tammikuuta 2018

Oppimisprosessi

5.1.2018

Oppimisprosessi voidaan jakaa esimerkiksi kolmeen, neljään tai kahdeksaan osaan. Kolmivaiheisessa oppimisprosessi aloitetaan tavoitteiden asettelulla, seuraavaksi työskennellään itsenäisesti ja lopuksi tehdään yhteistyötä ja keskustellaan niin, että oppija saa tuoda esiin ja perustella oppimansa asiat. Oppimisprosessi voidaan jakaa myös kahdeksaan eri vaiheeseen, jolloin ensimmäisenä on osaamisen aktivointi, toisena oppimistarpeen tunnistaminen, kolmantena kokonaiskuvan hahmottaminen, neljäntenä tietopohjan lisääminen, viidentenä opitun omakohtaistaminen, kuudentena opitun soveltaminen omaan toimintaan, seitsemäntenä opitun kriittinen pohdinta ja lopuksi kahdeksantena uusien näkökulmien ja käytäntöjen luominen. (Mukaeltu Y. Engeströmin (1992) mallista: 1. Motivoituminen aiheeseen, 2. Ennakkokuvan muodostuminen aiheesta, 3. Asian sisäistäminen, 4. Asian soveltaminen toimintaan, 5. Ajattelu- ja toimintamallien muodostaminen 6. Ja niiden arviointi sekä 7. oppimisprosessin arviointi.)

Myyjien kouluttamisessa on havaittu hyväksi nelivaiheinen oppimisprosessi. Nelivaiheisessa oppimisprosessin ensimmäisessä vaiheessa esimies toimii innostajana, jonka tarkoitus on saada oppijat eli myyjät oivaltamaan uuden osaamisen liittyminen käytännön myyntityöhön. Esimiehen tai kouluttajan tehtävä on lisätä myyjien motivaatiota ja intoa tiedon hankkimiseen. Lähtökohtana ovat yrityksen ja tiimin yhteiset arvot sekä yksilölliset arvot. Arvot ja lähtökohdat, jotka ovat myynnin onnistumisen ja paranemisen kannalta tärkeitä, tuodaan esiin yhteisen näkökulman luomista varten eli vastataan yhdessä keskustellen kysymykseen ”Miksi?”.

Toisessa vaiheessa esimies tai kouluttaja toimii teorian opettajana ja tietojen välittäjänä auttaen myyjiä ymmärtämään, mikä opeteltava aihe aiotaan käydä läpi. Myyjille esitetään yksityiskohtaiset tiedot ja tarvittavat periaatteet perinteisin menetelmin ja selventäen asiaa esimerkiksi kuvin ja symbolein.

Kolmannessa vaiheessa Esimies toimii harjoittelussa ja koulutuksessa valmentajan roolissa vastaten yhdessä myyjien kanssa kysymykseen ”Miten?”. Tässä käytännön harjoittelun vaiheessa myyjät pääsevät mukauttamaan tiedon henkilökohtaisesti omaan toimintaansa roolileikkien, pienryhmäkeskustelujen, kyselylomakkeiden ja isossa ryhmässä keskustelujen avulla. Oppimisprosessista saadaan stimuloiva ja erilaisia oppimistapoja tukeva opetusmenetelmiä vaihtelemalla. Valmentavan esimiehen avulla myyjät syventävät oppimistaan  etsimällä harjoitusmahdollisuuksia koulutustilanteissa ja käytännössä. Näin myyjät löytävät lopulta oman tapansa ymmärtää ja käyttää saamaansa uutta tietoa.

Neljännessä ja viimeisessä vaiheessa esimies toimii kumppanina pohtien yhdessä myyjän kanssa millä muilla tavoin opittua asiaa voisi soveltaa ja osaamista kehittää edelleen. Myyjä keskustelee opittavasta asiasta kumppanin roolissa toimivan esimiehensä lisäksi muiden asiantuntijoiden ja vertaistensa kanssa työstäen erilaisia skenaarioita ja liittäen opitun asian niihin.

Tätä nelivaiheista (komivaiheista tai kahdeksanvaiheista) mallia voidaan käyttää niin yleisissä koulutustilaisuuksissa kuin yksittäisen myyjän oppimisprosessissa REACT-keskusteluissa ja yhteiskäynneillä tai –kuunteluissa. Kun kouluttaja ja esimies ovat eri henkilöitä, he voivat toimia yhteistyössä ja kouluttaja voi omalta osaltaan tukea oppimismotivaation kasvattamista koulutustilaisuuksien alussa ja aikana. Esimies voi puolestaan tukea kouluttajaa toisessa ja kolmannessa vaiheessa auttaen myyjiä ymmärtämään mitä ja miksi opetellaan kyseistä asiaa. Vaikka varsinainen koulutus päättyykin, se on yleensä saanut aikaan vasta heräämisen muutostarpeelle ja myyjän on ottanut vasta ensimmäiset askeleet opittavassa asiassa. Henkinen muutos alkaa koulutusvaiheessa kouluttajan avustuksella ja jatkuu koulutuksen jälkeen päivittäisessä työssä käytännössä esimiehen tukemana.

Päivän harjoitukseksi sopii Tietoinen istuminen –harjoitus Oivasta: http://oivamieli.fi/tietoinen_istuminen.php .

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi

¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

torstai 4. tammikuuta 2018

Hermeen taikasauva muuttaa kaiken kullaksi

4.1.2018

Lääkäri, psykoterapeutti ja filosofin vastaanottoa pitävä Antti S. Mattila on kirjoittanut kirjan ”Näkökulman vaihtamisen taito” (2006), jossa käsitellään mm. kaupallisillakin aloilla tunnuksena käytettävää Hermeen taikasauvaa ja sen symboliikkaa. Näkökulman vaihtaminen auttaa meitä myyntialankin ammattilaisia työssämme. Niin koulutuksemme kuin valmennuksemmekin pitäisi tukea lapsuudesta asti kehittämäämme mentalisaatiokykyä eli kykyä pitää mieli mielessä ja eläytyä toisten mieliin sekä kykyämme näkökulman vaihtamiseen uuden oppimisen avulla. Näkökulman vaihtamisen taito eli Hermeksen taikasauva voidaan ottaa käyttöön entistä tietoisemmin myyntityössäkin ja se muuttaa kullaksi kaiken, jota sillä kosketetaan. Filosofit antiikin Kreikassa ja Roomassa olivat mestareita näkökulman vaihtamisen taidossa ja filosofi Epiktetos on todennut etteivät meitä vaivaa asiat sinänsä vaan ne käsitykset, jotka meillä on näistä asioista. Stoalaiset pyrkivät säilyttämään mielen tyyneytensä ja kehittämään tyyneyden taitoa vaikeissakin tilanteissa nimenomaan vaihtamalla näkökulmaa. Epiktetos totesikin pystyvänsä osoittamaan asioiden hyvät puolet juuri näkökulmaa vaihtamalla.

Hermes tunnetaan antiikin Kreikan ajoilta jumalten sanansaattajana ja jumalten viestien tulkitsijana. Hän oli myös kauppiaiden suojelija. Hermeksen taikasauva Caduceus tai Kerykelon on siivekäs sauva, jonka ympärillä on kaksi käärmettä kietoutuneena.  Sauva on kultaa ja pitää omistajansa vahingoittumattomana. Se auttaa kantajaansa suoriutumaan kaikista tehtävistä, olivatpa ne sitten hyviä sanoja tai tekoja. Sauva on myös rauhan symboli ja tuo kantajalleen kykyä synnyttää harmoniaa ja rauhaa. Sauvan avulla kaiken voi muuttaa kullaksi eli kantajalla on esimerkiksi kyky löytää aina uusi näkökulma. Hermes ja hänen sauvansa Caduceus liittyvät tulkinnan taitoon, kaupankäyntitaitoon ja rauhanrakentamiseen, joissa kaikissa tarvitaan taitoa vaihtaa näkökulmaa.

Elämässämme tilanteiden tosiasioita ei voi enää muuttaa, mutta voimme valita suhtautumistapamme niihin. Uudet, luovat ratkaisut syntyvät, kun kykenemme näkemään asiat uudessa valossa ja katsomaan asioita eri kanteilta ja perspektiivistä. Samoin on ongelmien ratkaisemisen kanssa. Tarvitsemme kykyä kyseenalaistaa tutut ja yleiset näkemykset ja kykyä nähdä asiat toisin silmin. Kaikki näkökulmamme ovat yleensä suhteellisen kapeita ja rajoittuneita. Näemme ja huomaamme vain hyvin kapean osan maailmastamme. Sen vuoksi tarvitsemme toisiamme esittämään erilaisia näkemyksiä, kokemuksia ja vastaväitteitä eli dialogia, joka rikastaa omaa rajoittunutta ymmärrystämme, joka näyttää meille asiat eri valossa ja joka auttaa meitä kasvamaan oman rajoittuneen minämme yli. Puhumisen, kuuntelemisen ja ymmärtämisen taidot vaativat näkökulman vaihtamisen taitoa. Huumorintaju, luovuus ja ongelmien ratkaisu hyötyvät näkökulman vaihtamisen taidostamme. (Antti S. Mattila, Näkökulman vaihtamisen taito, 2006)

Kun meillä on kyky tehdä uusia tulkintoja näkemästämme ja kuulemastamme, osaamme kääntää reklamaation uudeksi ja mahdollisesti isommaksikin kaupaksi. Taito on meille myyntityön ammattilaisille siten elintärkeä ja voimme kehittyä siinä nopeammin mielikuvaharjoitteiden ja mindfulness-harjoittelun avulla.

Urheilijat käyttävät usein jotain talismania, joka tuo heille onnea ja keskittymiskykyä tärkeissä kilpailuissa. Meille myyntialan ammattilaisille Hermeen sauva käy hyvin talismaniksi. Mikä on sinun keskittymistä ja onnea tuottava talismanisi? Onko myyjilläsi ja kollegoillasi sellaisia? Keskustelkaa aiheesta ja jakakaa kokemuksia. Vaikka omien lippalakin lipan pyyhkäisyjen (esimerkiksi urheilijoilla)  avaaminen tiimissä voi tuntua aluksi vieraalta, huomaatte nopeasti useimmilta löytyvän tällaisia keskittymistä ja kaupantekoa edistäviä tapoja tai onnenkaluja. Niiden tarkoitus on toimia ankkureina (vrt. ankkurit NLP:ssä) onnistumisen mielentilan saavuttamiseksi eikä kyseessä siten olekaan taikausko, jollaiseksi nämä talismanit ja onnea tuottavat tavat usein mielletään. Ellei sinulla ja myyjilläsi vielä ole sellaisia, niin alkakaa luoda niitä liittämällä johonkin esineeseen tai tapaan mielikuvia onnistuneista kaupoista.

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

maanantai 9. lokakuuta 2017

Oppimisprosessi

9.10.2017

perjantai 6. lokakuuta 2017

Hermeen taikasauva muuttaa kaiken kullaksi

6.10.2017

torstai 21. toukokuuta 2015

Hermeen taikasauva muuttaa kaiken kullaksi

22.5.2015