torstai 15. helmikuuta 2018

Esimies

15.2.2018

Tulosten saavuttaminen on myyntityössä ensisijaisen tärkeää niin myyjille kuin esimiehillekin. Esimies keskittyy tulosten saavuttamiseen hieman eri näkökulmasta kuin myyjät ja hän pyrkii vaikuttamaan myyjiin niin, että tulokset kasvavat sovitusti tai pysyvät tietyllä tasolla. Esimies saavuttaa asemansa nimityksen myötä ja myyjien hyväksyntään perustuvan luottamuksen ansiosta. Myynnin esimies voi käyttää rooliinsa liittyvää tunnustettua valtaa ja hänellä voi olla lisäksi henkilökohtaista auktoriteettia. Esimiehen onnistuminen riippuu hänen kyvystään herättää positiivisia tunteita, innostusta ja luottamusta myyjissään.

Koska johtaminen on vuorovaikutusta, se edellyttää niin esimieheltä kuin myyjiltäkin kykyä käyttää kommunikoinnin apuvälineitä. Tällaisia apuvälineitä ovat aktiivinen kuuntelu, vuoropuhelu, kysymysten esittäminen, ajatusten myyminen ja kyky antaa rakentavaa palautetta. Suurinta osaa näistä apuvälineistä tarvitaan jatkuvasti myös varsinaisessa myynnissä ja nämä apuvälineet ovat tarpeellisia asiallisen vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi tehtävienannossa ja tehtäviä vastaanotettaessa sekä ohjeita, palautetta ja kannustusta annettaessa.

Näissä taidoissa kehittyäkseen esimies ja myyjä voivat tehdä jo aiemminkin tutuksi tulleen kuunteluharjoituksen Oivasta: http://www.oivamieli.fi/tietoinen_kuunteleminen.php 


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta

harriet.realetta@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti