torstai 16. huhtikuuta 2015

Johtamisen tavoite ja joustavaa johtamista edellyttävät tarpeet

17.4.2015

Johtamisella pyritään saamaan työntekijät toimimaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin tuottavasti ja tavoitteellisesti yrityksen tuloksen kannalta. Työnantajayrityksen kannalta toivottu ja hyvä suoritus saavutetaan työntekijöiden osaamisella ja heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Työntekijöiden osaaminen on usein tietyllä alueella ja sitä voi vahvistaa ja laajentaa pätevällä opastuksella, neuvoilla ja tiedoilla. Myyjät arvostavat monien muiden työntekijöiden tavoin tasa-arvoisina osapuolina käytyä avointa keskustelua. Usein saattaa olla myös niin, että he eivät tarvitse ulkopuolista apua hoitaakseen hyvin hallitsemansa vastuualueen. Toisinaan työnantaja törmää myös tilanteeseen, että tarvittavia neuvoja ja tukea antavaa pätevää asiantuntijaa ei löydy myyjän tai muun henkilöstön avuksi. Tietojen lisäksi myyjät ja muut työntekijät tarvitsevat ulkopuolista tukea voimavaroja ja osaamistaan ylläpitääkseen. Esimiehen kannattaa miettiä, onko myyjän henkinen vahvuus riittävä, saavatko he henkilökohtaista tyydytystä työstään ja osaavatko he motivoida itseään. Melko usein myyjät ja muut työntekijät tarvitsevat rohkaisua ja kannustusta työssään.

Työntekijöillä on erilaisia tarpeita, toiveita ja vaatimuksia johtamiselle, koska heidän tehtävänsä saattavat olla erilaisia ja heillä on erilaiset ongelmanratkaisukyvyt. Tästä syystä esimiehen on opeteltava johtamaan eri tavoin eri tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa ja samojenkin ihmisten kanssa tyyliä tarpeen mukaan vaihdellen eri tilanteissa. Tällaisen joustavan johtamisen ja vuorovaikutuksen tavoitteena on vaikuttaa positiivisella tavalla myyjien ja muiden työntekijöiden tehtävien suorittamiseen. Johtamistilanteen tarkoituksena voi olla ohjaus, neuvominen tai kannustaminen ja siinä voi olla kyse tehtävästä, työskentelytavoista, tavoitteista, raportoinnista, suorituksen tai toiminnan arvioinnista, resurssien jakamisesta, palkkioista tai asenteista. Aloitteen näihin edellä mainittuihin vuorovaikutus tai johtamistilanteisiin voi tehdä esimiehen lisäksi myös alainen.

Päivän harjoituksena voit tehdä lyhyen Mielenterveystalon juurruttamisharjoituksen: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tyokaluja_itsehoito/Documents/Juurruttaminen_suomi.mp3


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti