torstai 12. marraskuuta 2015

Flow on optimaalinen oppimisen ja työn tekemisen tila

13.11.2015

Flow on optimaalinen kokemus tai virtaustila, jonka on nimennyt ja määritellyt ensimmäisenä psykologi Mihály Csíkszentmihályin. Flowssa psyykkinen energia käytetään kokonaisuudessaan tavoitteiden saavuttamiseen eli ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan. (Wikipedia).

Csíkszentmihályin kahdeksan flow-kkokemukseen liittyvää osatekijää ovat:
1.     Tehtävän selvä päämäärä
2.     Täydellinen keskittyminen
3.     Oman minän arviointi vähenee
4.     Ajantaju katoaa
5.     Tehtävän etenemisestä saa välitöntä palautetta
6.     Yksilön kyvyt  ja tehtävän vaativuus ovat tasapainossa
7.     Yksilö kokee pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta
8.     Tehtävä on itsessään palkitseva

Flow- tila määritellään virtauskokemukseksi, jonka aikana kova haaste ja kokemus kyvykkyydestä vastata haasteeseen yhdistyvät. Isoa ja tärkeää kauppaa tehtäessä tai tietokonepeliä pelatessa flow- kokemus on siten todennäköisempää kuin esimerkiksi perhejuhlissa kuten häissä. Flow-kokemukseen liittyy mukaansa tempaava toiminta, jossa kokijan haaste kasvaa ja taidot kehittyvät. Flow-tilaa saattaa edeltää ahdistus, koska ihminen kokee, etteivät hänen taitonsa vielä riitä käsillä olevan tehtävän ratkaisuun. Kun taidot kehittyvät ja ihminen siirtyy ”kiihdytyskanavalle” kaikkein palkitsevimpaan tilaan, dopamiinirata aktivoituu ja flow-tila saavutetaan. Flowssa kaikki loksahtaa paikoilleen ja tuntuu helpolta. Niin pelatessa kuin myydessäkin palkitsevin hetki on juuri ennen oivallusta ei voittaminen itsessään.

Flow tilaa ei saavuteta, jos haaste on taitoihin nähden liian suuri tai pieni. Liian suuressa haasteessa  ihmistä uhkaa ahdistus ja liian pienessä pitkästyminen. Apatia uhkaa ihmistä, jos niin vaaditut taidot kuin haastekin ovat pieniä. Flow-tilan virtauskokemuksen kannalta on tärkeää palautteen saaminen, selkeys ja säännöt. Myyjälle palautteen antajana toimii asiakas (ostamalla), valmentava esimies tai kouluttaja.

Lahjakkuuteen kuvitellaan usein liittyvän oppimisen helppous, mutta se ei pidä paikkaansa. Suomalaisten tyypillinen ajattelu ”Harjoittelu on vain lahjattomia varten” aiheuttaa vaikeissa tilanteissa luovuttamista. Kun lakataan yrittämästä, niin silloin ei koskaan tulla oikeasti lahjakkaiksi. Lahjakkaat eivät automaattisesti saavuta huippusuorituksia ja kaikilla ihmisillä onnistumiseen liittyy pitkäkestoinen valmennettu ponnistelu, josta saadaan palautetta. Lahjakkuus, oppimisesta ja ponnistelusta nauttiminen sekä harjoitteluun ja ponnisteluun liittyvän ahdistuksen sietokyky auttavat ihmisiä hyviin suorituksiin ja flow-tilaan, joka on merkittävä ihmisen kehityksen kannalta.

Paras tapa tuhota flow on väheksyä ja alistaa ihmisiä kyseenalaistaen heidän kykynsä. Tämän toivon erityisesti kaikkien myyntitiimiään palavereissa haukkuvien esimiesten ymmärtävän. Oikea haasteen ja kykyjen suhde on tärkeä. Niin urheiluvalmentajien kuin myynnin esimiesten ja kouluttajienkin on osattava antaa sopivia haasteita sekä riittävästi tukea ja valmennusta. Flow-tila voidaan saavuttaa myös rutiinitehtävissä. Kyynisyys on pahin flow-tilan este. Esimerkiksi kivenhakkaajan työ on rutiinin omaista, mutta hän näkee katedraalin valmistuvan ja hurmioituu saadessaan olla yksi ison rakennuksen tekijöistä omalla tärkeällä tavallaan. Kyyninen ihminen puolestaan tylsistyy rutiininomaista työtä tehdessään eikä koskaan pääse virtaavaan flow-tilaan. Työpaikolla kannattaakin järjestää työtehtävät niin, että ne koetaan mielekkäiksi. (Kirsti Lonka)

Flow- tilan saavuttamista edistää esimerkiksi seuraavan mindfulness kehomeditaation tekeminen: https://www.youtube.com/watch?v=vnp0ZQlwrt0 .


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti