maanantai 29. kesäkuuta 2015

Konfliktien selvittäminen tietoisena

29.6.2015

Aloitamme tänään harjoituksella "Minä olen tuossa, minä olen":

Istu tuolissasi mukavasti arvokkaaksi kokemassasi asennossa esimerkiksi selkä suorassa, mutta mahdollisuuksien mukaan nojaamatta selkänojaan. Jalat voivat olla halutessasi yhdeksänkymmenen asteen kulmassa ja kädet voivat levätä polvien tai reisien päällä. 

Huomioi hengityksesi ja sen ilmavirta kehossasi. tunne miten ilmavirta on hieman viileä hengittäessäsi sisään ja lämmin hengittäessäsi ulos. Huomioi missä osassa kehoasi tunnet hengityksen liikkeen voimakkaimmin ja missä kaikissa kehosi osissa tunnet liikettä hengittäessäsi. Keskity hengitykseesi parin minuutin ajan tällä tavoin seuraten, hyväksyen ja yrittämättä muuttaa sitä mitenkään.

Käy sitten mielessäsi läpi kaikki tiimisi jäsenet tai konfliktin osapuolet ajattelemalla olevasi heidän sijassaan:  Minä olen tuossa, minä olen.

Tällä henkilöllä on keho ja mieli, aivan kuin minulla. Tällä henkilöllä on ajatuksia ja tunteita, aivan kuin minulla. Tällä henkilöllä on ollut joskus elämässään murheita, surua, pettymyksiä, suuttumisia, vihaa, loukkaantumisia ja hämmennystä aivan niin kuin minullakin. Tämä henkilö on myös ollut onnellinen, iloinen, innostunut, vahva ja auttavainen aivan niin kuin minäkin. Tämä henkilö on kokenut fyysistä ja emotionaalista kipua ja kärsimystä yhtä hyvin kuin hellää kosketusta ja nautintoa aivan niin kuin minäkin. Tämä henkilö haluisi olla vapaa kivusta ja kärsimyksestä aivan niin kuin minäkin. Tämä henkilö haluaisi olla terve ja rakastettu aivan niin kuin minäkin. Tämä henkilö toivoo elämäänsä hyviä ihmissuhteita aivan niin kuin minäkin. Tämä henkilö haluaisi olla onnellinen niin kuin minäkin. Minä olen tuossa, minä olen.

Anna sitten toiveiden nousta mieleesi. Toivo jokaiselle läpikäymällesi ihmiselle voimaa elämän haasteissa sekä tukea tunteissaan ja ihmissuhteissaan elämän haasteissa. Toivo hänelle elämää ilman kipua ja kärsimystä. Toivo, että hän olisi onnellinen. Sillä sinä olet jokaisessa heissä. 

Minä olen tuossa, minä olen. Minä olen kaikissa tuntemissani ihmisissä ja toivon jokaisen olevan onnellinen aivan niin kuin itsekin toivon olevani.

Päätä harjoitus keskittymällä vielä minuutin ajan hengitykseesi ja onnellisuuden tunteeseen.

Tämän harjoituksen jälkeen olet sopivan rakentavassa mielentilassa puuttumaan konfliktitilanteeseen tiimissäsi. Kerää ensin mahdollisimman paljon tietoa tilanteesta ja kutsu osapuolet koolle ilman ennakkovaroitusta etteivät he ehdi valmistua ja asettua puolustuskannalle tai tule levottomaksi tiedossa olevasta tapaamisesta kanssasi. Aloita kertomalla, miltä tilanne sinun mielestäsi vaikuttaa ja millaisena sen koet. Kerro myös miten muut tiimiläiset kokevat tilanteen siirtymättä kuitenkaan vielä yksityiskohtiin. Pyydä osapuolia itseään kertomaan tilanteestaan ja siitä miten he sen kokevat. Kuuntele tietoisena ja keskittyneenä. Älä kommentoi äläkä ota kantaa osapuolten kertomuksiin. Voit kuitenkin esittää kysymyksiä, jos tarvitset jostain yksityiskohdasta tarkempaa tietoa.

Kun olet kuullut molempien osapuolten kertomuksen asiasta, voit kysyä heiltä ehdotusta tilanteen ratkaisemiseksi. Voit kertoa heille, että tilanne on joka tapauksessa ratkaistava saadaksesi heiltä paremmin ehdotuksia. Ellei osapuolilta tule kaikesta patistelusta huolimatta sopivaa ratkaisua, voit ehdottaa sellaista myös itse. Kun ratkaisu on tehty, voitte päättää seurantatavan ja ajan seurantakeskustelulle varmistaaksenne kaikkien toimivan sovitulla tavalla.


Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta


harriet.realetta@gmail.com



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti