keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Ryhmään kuuluminen

18.6.2015

Ryhmään kuulumisen vaiheessa kartoitetaan tyypillisesti ryhmän halukkuus mukautua ja sen yksilöiden halukkuus hyväksyä. Lisäksi ryhmään kuulumisen vaiheessa yritetään tutustua toisiin ryhmän jäseniin. Siirtyminen roolienhakuvaiheeseen voi olla vaativakin prosessi.

Ryhmän kartoituksessa esimiehen rooli on merkittävä. Alussa ryhmällä on heikko tarve löytää ryhmäidentiteettiä. Jäsenet ovat epävarmoja kuulumisestaan ryhmään ja he kyseenalaistavat niin omat kuin muidenkin arvot. Ryhmä tarvitsee jäsentymistä ja etsii sitä.

Ryhmän mukautumisvaiheessa yksilöillä on suuri tarve ymmärtää ryhmän tavoitteita  ja sääntöjä sekä saavuttaa ryhmän hyväksyntä. Jäsenet yrittävät tulkita ja kartoittaa ryhmässä hyväksyttävää toimintaa esimerkiksi lukemalla ja tulkitsemalla ei-kielellisiä ja symbolisia signaaleja (mentalisaatiokyvyn vahva käyttö). Jäsenet ovat haluttomia paljastamaan tai puhumaan piilomotiiveistaan. Mukautumishalukkuuden tuloksena syntyy erilaisia ehdotuksia ryhmän pelisäännöistä ja toimintatavoista. Vähemmän tärkeistä asioista saatetaan käydä pitkiäkin keskusteluja ja niin omalle kuin muidenkin toiminnalle luodaan tunneperusta.

Halu hyväksyä muut johtaa pyrkimykseen oppia tuntemaan muut ryhmän jäsenet ja heille ollaan ystävällisiä. Ristiriitoja ei juurikaan käsitellä. Ryhmän jäsenet pyrkivät myös ennakoimaan toistensa toimintaa.

Tutustumisyritykset ryhmään kuulumisen vaiheessa auttavat jäseniä totuttautumaan ryhmään. Kukin pyrkii selvittämään oman ja toistensa aseman ja muodostuneet säännöt. Ryhmän jäsenet miettivät miksi ovat ryhmässä ja voivatko toimia siinä omana itsenään sekä mitä kultakin vaaditaan ja millaisia sääntöjä noudatetaan.

Roolienhakuvaiheeseen siirryttäessä keskustellaan ryhmän tavoitteista ja sen jäsenten piilomotiivit ja arvot alkavat nousta esille. Rohkeammin esitetyt kannanotot ja siten suurempien riskien ottaminen toimivat oman riippumattomuuden ilmaisuina. Ryhmän ja muiden hyväksyntä ei olekaan enää niin tärkeää kuin alussa ja toisaalta ryhmään sitoutuminen tulee avoimemmin esille. Yhteenkuuluvuuden tunne syntyy.

Esimies voi ryhmään kuulumisen vaiheessa osoittaa auktoriteettinsa luomalla ryhmän perusrakenteen, antamalla ohjeita, selvittämällä menettelytapoja ja valvomalla toimintaa. Esimiehen tärkeä rooli on myös auttaa ryhmän jäseniä ymmärtämään ryhmän tavoitteet ja sen rakenne. Esimies voi myös luoda mahdollisuuksia tutustua toisiin ja hänen kannattaa varatakin aikaa jäsenten välisten suhteiden selvittämiseen. Esimies voi myös varmistaa, että kaikki ymmärtävät, mitä heiltä odotetaan.

Tässäkin vaiheessa kuunteleminen ja tietoinen ryhmän tarkkaileminen auttaa niin ryhmän esimiestä kuin sen jäseniäkin. Voit käyttää seuraavaa harjoitusta ennen ryhmän tapaamista apunasi: Istumameditaatio, tietoisuus äänistä ja ajatuksista, joka löytyy sivulta 13 osoitteesta: http://www.sosiaalisairaala.fi/koulutusmateriaalia/Mindfulness_harjoituksia_2006.pdf .

Hyvää juhannusta!

Menestystä päivääsi!
Valmentajasi
¤TrainEtta




harriet.realetta@gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti